Kulmaus Verkkopalvelut suunnittelussa

Kuten edellisessä blogimerkinnässä kerroin, ei nykyinen Kulmaus Verkkopalvelut syntynyt aivan hetkessä. Listasin tähän merkintään mukaan kaikki noin 10 erilaista suunnitelmaa, joista hyvin näkee loppua kohden samaistuvan ulkoasun ja grafiikan. Kuvat on vielä hieman huonosti toimivia, ajattelin prettyPhoton jQueryn asennella, mutta en ole saanut siitä vielä itselleni tarpeeksi hyviä asetuksia.

Kulmaus v4 on nyt valmis

Tänään se sitten tapahtui, Kulmaus Verkkopalvelut sai viimeinkin luvan siirtyä Internetin ihmeelliseen maailmaan.

Sivun suunnitteluvaiheessa en päässyt vieläkään ensimmäisellä yrityksellä valmiiseen versioon saakka, vaan lopulta versio numero 11 (varmaankin) sai tavoitteeni toteutettua. Julkaisen viikon aikana kaikista versioista kuvan. Täytyy myöntää, että osa niistä lähti jo ensimmäisestä pikselistä alkaen väärään suuntaan, mutta on siellä joukossa muutama kohtalainenkin piirrustus.

Uusia ominaisuuksia

  • HTML5 ja CSS3 paremmin käytössä
  • Sivut tehty 960.gs frameworkillä
  • Listaukset ja lainaukset toimivat
  • Kuvat muunnetaan lennosta oikeaan kokoon Timthumb PHP-skriptillä
  • Etusivun jQuery -slider on tehty 10€:n arvoisella Nivo Slider WordPress Pluginilla (suosittelen!)
  • Fonteissa palattiin takaisin pikseleihin (px) edellisen em:n sijaan
  • + paljon muuta pientä

Lisää uudistuksesta viikon aikana…

Ansioluettelo uudistettu

Viimeinkin sain viimeisteltyä pientä muutosta kaivanneen ansioluetteloni. Käytin sivun tyyleinä melkein samoja ominaisuuksia ja värejä, kuin tulossa olevassa Kulmaus v4:ssa tulee olemaan, eli aika harmaalla sävyllä jatketaan.

Uusi versio 4 tulee sisältämään jQueryllä toimivan Nivo Sliderin, mikä on integroitu WordPressiin ja näyttää kolme tai viisi viimeisintä projektia. Sivut tulevat käyttämään myös HTML5 ja CSS3 ominaisuuksia, kuten pyöristettyjä kulmia, varjoja yms. pientä maustetta, joiden toimivuus ei vaikuta sivujen kokonaisuuteen.

Uudet sivut ovat myös täysin WordPressin hallintapaneelin kautta muokattavissa. Ei enää tarvitse muokkailla sivuja koneella ja lähettää palvelimelle, vaan voin tehdä tarvittavat muutokset suoraan hallintapaneelista. Kyseistä ominaisuutta olen jo pitkään halunnut sivuilleni, mutta en ole aiemmin ehtinyt perehtymään kyseisiin ominaisuuksiin tarpeeksi.

Palataan astialle.

Tilannepäivitys

Projektipäivitystä viime vuoden tavoitteisiin.

Joulukuussa oli Sitepointilla joulukalenteri menossa ja sieltä tarttui ostoskoriin paketti, missä oli kuusi kirjaa ($20) liittyen nettisivuihin. Paketissa oli mm. WordPress, jQuery: Novice to Ninja, Host your Web Site in the Cloud, Create stunning HTML email.

Sain joulukuussa jopa luettua kaksi erittäin hyvää kirjaa: HTML5 For Web Designers ja CSS3 For Web Designers. Yhteensä sivuja oli noin 200 ja esimerkit erittäin hyviä ja helposti omaksuttavissa. Suosittelen kirjoja kaikille HTML/CSS:stä kiinostuneille. Kirjojen jälkeen tietää mitä uudet standardit tuovat mukanaan ja mitä kannattaa alkaa jo nyt käyttämään.

Jatka lukemista

Tavoitteita loppuvuodelle

Puolen vuoden aikana olen kirjoittanut kaksi blogiviestiä, tehnyt muutamaa projektia verhojen takana ja opetellut uusia taitoja nettisivujen valmistamisessa. On aika asettaa tavoitteita loppuvuodelle. Seuraavat asiat on ”To Do” listallani:

Jatka lukemista