Tulossa olevaa sisältöä

En ole pariin viikkoon pysynyt tavoitteessani, eli muutama kirjoitelma viikossa on jäänyt tekemässä. Olen testaillut HTML5 ja CSS3 -ominaisuuksia ja suunnitellut muutamia parannuksia sivuilleni. Viilauksen kohteina on enimmäkseen ollut: navigointi, etusivun ”yli 10-vuoden kokemuksella” -slogan ja etusivulla sijaitseva ”Palvelut”. Myös alareunan ”Webmaster” alue kaipaa päivitystä, koska en tajunnut laittaa sitä suoraan WordPressin kautta muokattavaksi (tyhmä minä).

Koitan julkaista muutaman ns. oppaan, tai pikemminkin vinkin liittyen joko Photoshop/HTML5 tai CSS3 -aiheisiin. Löysin myös muutaman sivupohjan koneeni kätköistä, mitä olen joskus työstänyt mutta en koskaan saanut valmiiksi, joten saatan laittaa niitä näytille. Ne taitaa olla tehty aikoinaan ThemeForest.net-sivulle, missä voi myydä valmiita nettisivuja. Koska tiedostot ovat hieman kesken, en niitä koskaan sinne saanut laitettua.

Seuraavana opetteluvuorossa on javascript + jQuery. jQuery on jo kohtalaisen tuttu, mutta pitäähän sitä perus javaa osata myös käyttää.

Nopeuta projektien aloittamista

Yleensä uusien projektien aloittaminen alkaa uuden kansion ja css-tyylitiedoston tekemisellä. Usein kaikki tiedostot ja valmistelut tehdään uudelleen ja uudelleen jokaisen projektin alussa. Tiedostojen tekemiseen menee aikaa vain muutama minuutti, mikä on aika vähän, mutta entäpä jos teet sen kymmeniä tai jopa satoja kertoja projektien alussa?

Nopeuttaakseni projektien aloittamista, olen tehnyt kansion missä on kaikki mahdollinen valmiina:

Jatka lukemista